Sain tuossa eräänä päivänä taas innostuksen ja aloitin vihkihuovan huovuttamista.
Ideana minulla ei ollut sen kummempaa. Lähinnä olin miettinyt, että minkä värisiä ja minkä verran villoja minulla on. Enempää en halunnut hankkia, koska sitten taas yllätys yllätys budjetti kasvaisi ja tämän vihkihuovan halusin pitää kokonaan budjetin ulkopuolella. Tämä ei valitettavasti aivan täysin onnistu, sillä taustakangas ja puurima on tähän kuitenkin hankittava, mutta ne eivät onneksi kummoisia maksa. :)
Jonkinlaisen ideakuvan sain piirrettyä ja se näyttää tältä:
Ja kyllä, se on noin yksinkertaisesti piirretty prinsessapäivävihkooni, eikä värejäkään oltu suunniteltu sen kummemmin. :)
Siinä on siis kaksi mölliä=me ja vähän tuollaisia symbolisia juttuja...
Netistä sain selville symboliikoista, jotka vihkihuopaan/-ryijyyn liittyy, että puut kuvaavat elämän rikkautta, linnut pitkää ikää ja tähdet onnen jatkuvuutta.
Kaikki muu tulee lampaanvillasta, mutta tähdet ajattelin tehdä eläintemme pohjavilloista, jolloin hekin pääsisivät mukaan tähän. Joistakin tämä kuulostaa varmaan oudolta, mutta he kuuluvat meidän elämäämme nyt, häiden aikaan ja toivottavasti vielä vuosia häiden jälkeenkin. Meidän perhe siis, joten meille tärkeä asia. :)
Huovan teko alkoi siitä, että leikkasin valoverhokankaasta 72x102cm kappaleen, josta siis 1cm saumavaraa ympäriinsä taustakankaan ompelua varten. Lopullinen koko tulee siis olemaan 70x100cm ja mahdumme siihen juuri sopivasti seisomaan rinnakkain. Tai toivottavasti ainakin minäkin mahdun helmojeni kanssa.. ;)
Sitten neulahuovutin kaksi kerrosta ihan lampaanväristä (vaaleanharmaata) villaa ristikkäin pohjaväriksi.
Alareunaan neulahuovutin seuraavaksi keltaisen vihreää.
Sen yläpuolelle ja osittain päälle neulahuovutin vaaleanvihreää.
Tässä kuvassa vaaleanvihreä on vasta aseteltu paikoilleen. Neulahuovutus siis vasta edessä.
Tässä vielä lähempää kuvaa:Seuraavaksi asettelin aina haluamani väristä villaa kerroksiksi ja neulahuovutin kiinni. "Möllit", linnut ja sydämet neulahuovutettu aluksi sellaisinaan ja sitten kiinnitetty pohjaan.
Lopuksi kun kaikki oli neulailtu kiinni vein koko komeuden kylpyhuoneen lattialle ja mäntysuovan ja kuuman veden kanssa läträsin ja huovutin sen kiinteäksi. Anttikin jopa auttoi, mutta ei ollut kovin mielissään puuhasta... :D
Lopputulos näyttää siis tältä:Alkuperäiseen lisäyksenä tuli tuo päivämäärä ja vähän lisää sydämiä. "Mölleistäkin" tein vähän söpömmän mallisia. :)
Tähdet täytyy vielä neulahuovuttaa kiinni ja ommella taustakangas puurimoineen kiinni ja sitten se on valmis! :D
Vihkimisen jälkeen toivomme, että tämän saisi juhlapaikallekin seinälle esille.
Kotona tämä saa sitten häiden jälkeen kunniapaikan makuuhuoneemme seinälle.
Tuleeko teille muille arvoisista kanssamorsiamista vihkiryijyä tai -huopaa? Ja mitä mieltä yleisesti olette niistä?
Suloinen ja varsin hauska idea! :)
VastaaPoistaKiitos! :)
VastaaPoistaTarkoituksellakin se on tuollainen lapsekas, sillä niin mekin olemme ja näinollen se kuvaa juuri meitä. :D