perjantai 21. elokuuta 2009

Epäperinteiset perinnehäät

Aloin tässä juuri miettiä, että oikeastaan meille tulee enemmänkin perinteiset, kuin epäperinteiset häät. Loppujen lopuksi.
Puku ei ole valkoinen, ei vähimmissäkään määrin, vihkiminen ei tapahdu papin edessä kirkossa ja teemavärimme eivät ole vaaleita ja hempeitä, mutta muuten häistämme tulee itseasiassa hyvinkin perinteikkäät.

Meille on aivan ehdotonta, että nukumme edellisen yön erikseen ja näemme toisemme seuraavan kerran vasta "alttarilla" (anteeksi, en tiedä miksi sitä kutsuisin..!?), Antti ei saa nähdä pukua ennen sitä, sukkanauha ja heittokimppu heitetään, tulee uutta, vanhaa, lainattua ja sinistä, hääleikkejä varmasti tulee, kun kaasoni ja seremoniamestarimme pääsevät niitä suunnittelemaan, luulen että jonkun ryöstö tulee myös kuulumaan kuvioihin. Tulee (minun toiveestani) mansikkakermakakku, hääkuvat otamme studiolla ja ulkona, häätanssin tanssimme ja siinäkin epäperinteistä on se, ettei se ole valssi.

Hyvin hyvin perinteisiä juttuja siis luvassa.
Se onkin hassua, että kun muiden morsiamien blogeja tai kirjoituksia erinäisillä foorumeilla seuraan, minusta tuntuu, että meillä on niin mahdottoman erilaiset häät tulossa, vaikka oikeastaan meillehän tulee perinteitä enemmän kuin tarpeeksi.

Osittain perinteikkyyteemme vaikuttaa varmasti "taikauskomme". Emme varsinaisesti ole taikauskoisia, mutta mielestämme ne ovat hauskoja.
Tästä esimerkkinä se, ettei omaa pukuaan saa ommella, koska se tuottaa huonoa onnea ja tästä syystä äitini ompelee sen minulle. En siis oikeasti usko, että se tuottaisi minulle huonoa onnea, mutta toisaalta, miksi ottaa turhaa riskiä...!? ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos!