Tässä kuitenkin ohjelman runko.
Vihkiminen
Onnittelut
Hääpari poistuu kuvaukseen
Ohjelmaa ja
vapaata seurustelua
Hääateria
Ohjelmaa ja
vapaata seurustelua
Kahvi
Ohjelmaa ja
vapaata seurustelua
Iltapala
Ohjelmaa,
vapaata seurustelua ja tanssia
Kuvauksesta ollessamme seremoniamestari piti vieraille hauskan tutustumisleikin, jonka etenemisestä meillä ei kovin kummoista kuvaa ole, koska emme tosiaan olleet paikalla. Leikki oli tosin hieman kesken kun tulimme, joten pienen maistiaisen siitä saimme. :)
Sitten olikin vuorossa ruokailu ja ihmeen hyvin ruoka kyllä maittoikin.
MENU
Vihreä salaatti
Salaatinkastikkeet
Talon perunasalaatti
Coleslaw-salaatti
Tomaatti-mozzarellasalaatti
Lämminsavulohta
Leikkeleitä
Suolakurkkuja
Talon leipälajitelma
Levitteet
Irlantilainen lihapata
Voiperunat
Cheddarjuustokuorrutteinen kasvisgratiini
Lapsille lihapullia
Jäävesi, maito, mehu
Ruoan jälkeen oli sen verran taukoa, että henkilökunta ehti kerätä ruoat astioineen pois ja kattamaan kahvin esille ja sitten olikin jo kahvin vuoro. Siinä välissä oli vähän ohjelmaa, mutta kerron niistä kaikissa omassa postauksessaan. :)Kakkukoriste on tosiaan äitini tekemä. :)Kukaan ei oikein päässyt selvyyteen, että kumpi polkaisi ensin, mutta minä polkaisin ainakin kovempaa. :)
Ja kyllähän sen nyt tietää polkemattakin, kumpi meillä kaapin paikan päättää... ;DKahvin aikana soi hitaita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos!