sunnuntai 6. joulukuuta 2009

2 kk häihin

...eikä mikään ole taakaan/edelleenkään edistynyt mihinkään. *huoh* Eli ei valmistuneet Antin liivi tai röyhelökään. Pienenä puolustuksen sanana sanottakoon, että aloitin uudessa työssä ja uuden harrastuksen torstaina ja perjantaina oli pikkujoulutkin... No, ei se mikään syy ole, mutta pitää vähän itselleen yrittää selitellä, kun muille ei pahemmin tarvi... :D
Jokatapauksessa; ENÄÄ KAKSI KUUKAUTTA H-HETKEEN! :)

Sen verran voisin sanoa ihan häihin liittyen, että vasta neljä ihmistä on ilmoittautuneet häihin. Ja huvittavintahan siinä on se, ettei kukaan niistä neljästä ole kummankaan äiti tai isä (no minulla ei nyt isää olekaan, mutta kuitenkin). Antin isälle vähän vihjaistiin leikkimielellä asiasta ja hän kysyi hölmistyneenä, että pitääkö hänenkin ilmoittautua!!? :o
Eihän siinä nyt muuten mitään, mutta kun kutsussa pyydettiin myös ilmoittamaan ne henkilöt, jotka jäävät myös iltapalalle ja Antin isästä ja pikkuveljestä emme tosiaan tiedä ovatko jäämässä iltapalalle. Pikkuveli tuskin jää, koska on vielä niin nuori, että nukkumaanmenoaika alkaa olla jo kovaa huutoa ennen iltapalaa. Että todellakin haluaisimme myös heiltä ilmoituksen. Kiirehän tässä ei vielä ole, koko joulukuu aikaa vastata, mutta kävi vähän ihmetyttämään hänen reaktionsa. Ei kai kutsussa lukisi, että täytyy ilmoittaa, jos ei täytyisi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos!