Tummanpuhuvat talvihäät 6.2.2010
keskiviikko 3. maaliskuuta 2010
tiistai 2. maaliskuuta 2010
Kampaus
Tässä siis hääkampaukseni.
Lisäksi haluan sanoa sen verran, että ei pidä ihmetellä hääkuvien vierasvähyyttä! Vieraita oli 50, mutta olen tänne tarkoituksella valinnut sellaisia kuvia mahdollisimman paljon, jossa eivät vieraat esiinny. Ihan siis heidän itsensä vuoksi.
Häätanssi(t)
Kappaleen jälkeen oli pienen pieni tauko, mikä nyt yleensäkin kappaleiden välissä on, mutta nyt se tuntui ikuisuudelta...
Meillä meinaan oli alkamassa evolution tanssi ja jännitti niin perkuleesti että! :)
Ensimmäisenä twistailua
Sitten GreaseaSinut haluan vain:iaYMCA:taThrilleriäTiputanssiaCotton eye joeaBye Bye ByetäKetchup songia
No tästäpä ei sitten olekaan kuvia :(
Lissujen Pissiksiä
(sano P, sano I, sano S, S, I, S, PISSIS!)Hips don't lieta
Ja vielä viimeisenä Macarenaa
Kyllä oli hauskaa! :D Niin meillä kuin vieraillakin! :)
Tarkoituksellakin valitsimme (-sin) sellaisia kappaleita, jotka eivät välttämättä kuvaa meitä ihan maailman parhaiten. Hauskin sattuma oli, että olin valinnut Lissujen Pissis biisin evolutioomme jo ennen polttareita. :D
Ohjelmaa
Muuta ohjelmaa oli pakettien avaus, joista minulle löytyi tohvelit ja Antille kaulin. :(Antin piti myös sovitella kenkiä tuhkimoille...
Kukaan ei tosin sanonut, että kengän pitäisi olla sopiva ja niin minä sainkin sitten toiseen jalkaan pari kokoa liian ison ja toiseen jalkaan sopivan kengän. :D
Lopuksi Antin piti arvata kuka oli vaimo, mutta väärän tytön mukaan olisi mokoma lähtenyt! :(
Perinteiset kimpun ja sukkanauhan heitot löytyivät meiltä myöskin.
Tämä taitaa olla nyt ainoa minun koneellani oleva kuva tapahtuneesta, mutta kertonee kaiken tarpeellisen. :)
Kimpun heitosta minulla ei ole kuvaa.
Ja koska nämä olivat loppujen lopuksi aika perinteiset häät, vaikka ei ehkä siltä vaikutakaan, niin olihan meillä myös toki morsiamen ryöstö.
Antin piti kirjoittaa minulle runo ja piirtää minusta kuva......ja niinhän sai vaimonsa takaisin....paitsi että se oli epätoivoinen valevaimo. :D
No, minä sitten tulin pelastamaan tilanteen (ja Antin).
Sitten oli vielä sellainen ohjelma, jossa polttariporukat (poikia oli siinä vaiheessa enää yksi paikalla) joutuivat esittämään pantomiimina erilaisia tilanteita, jotka seremoniamestari näytti heille paperilapulta. :)
Lisäksi ohjelmassa oli vielä häätanssi, mutta siitäkin omassa postauksessaan. ;)
Juhlan kulku, ruokailu ja kahvittelu
Tässä kuitenkin ohjelman runko.
Vihkiminen
Onnittelut
Hääpari poistuu kuvaukseen
Ohjelmaa ja
vapaata seurustelua
Hääateria
Ohjelmaa ja
vapaata seurustelua
Kahvi
Ohjelmaa ja
vapaata seurustelua
Iltapala
Ohjelmaa,
vapaata seurustelua ja tanssia
Kuvauksesta ollessamme seremoniamestari piti vieraille hauskan tutustumisleikin, jonka etenemisestä meillä ei kovin kummoista kuvaa ole, koska emme tosiaan olleet paikalla. Leikki oli tosin hieman kesken kun tulimme, joten pienen maistiaisen siitä saimme. :)
Sitten olikin vuorossa ruokailu ja ihmeen hyvin ruoka kyllä maittoikin.
Vihreä salaatti
Salaatinkastikkeet
Talon perunasalaatti
Coleslaw-salaatti
Tomaatti-mozzarellasalaatti
Lämminsavulohta
Leikkeleitä
Suolakurkkuja
Talon leipälajitelma
Levitteet
Irlantilainen lihapata
Voiperunat
Cheddarjuustokuorrutteinen kasvisgratiini
Lapsille lihapullia
Jäävesi, maito, mehu
Ruoan jälkeen oli sen verran taukoa, että henkilökunta ehti kerätä ruoat astioineen pois ja kattamaan kahvin esille ja sitten olikin jo kahvin vuoro. Siinä välissä oli vähän ohjelmaa, mutta kerron niistä kaikissa omassa postauksessaan. :)Kakkukoriste on tosiaan äitini tekemä. :)Kukaan ei oikein päässyt selvyyteen, että kumpi polkaisi ensin, mutta minä polkaisin ainakin kovempaa. :)
Ja kyllähän sen nyt tietää polkemattakin, kumpi meillä kaapin paikan päättää... ;DKahvin aikana soi hitaita.
Hääauto
Ruusukkeet ovat pääasiassa äitini ja hänen miehensä käsialaa. Iso kiitos heille! :)
Peräkilluttimista (=kengät ja tölkit) ei valitettavasti ole nyt kuvaa tähän hätään, mutta tekemästäni takalasikyltistä sentään on. :)
Myöskään auton sisältä ei valitettavasti ole nyt kuvaa, mutta äiti oli tehnyt meille hienon piiiiiiiiiiiitkän tyynyn, joka koristi "hattuhyllyä". Kuvaa tulen laittamaan tyynystä kun saan sellaisen ensin napsaistua.
Vihkiminen kera kuvien
Seremonia alkoi sillä, kun kaaso käveli "alttarille" kantaen sormustyynyä ja laski sen meidän pöydälle ja meni omalle paikalleen pöydän viereen. Antti odotteli myös pöydän vieressä omalla puolellaan.
Kun kaaso pääsi paikalleen, alkoi soida meidän "häämarssimme", eli Katri Ylanderin Rakkaus ei rapistu ja minä astuin esiin ja kävelin odottavan Antin luo. :)Kun pääsin "alttarille" sytytin kynttilän isäni muistolle ja hänen läsnä oloaan symboloimaan.Sitten olikin vihkimisen vuoro. :)
...ja sormusten pujottelua.Koska meillä oli tosiaan tuomari meidät vihkimässä, on se perus vihkikaava todella lyhyt ja tyly ja me halusimmekin siihen lisätä jotain, jolla siitä saisi hieman syvällisemmän ja kauniimman.
Tässä meidän vihkikaavamme:
(lihavoidut ovat omia lisäyksiämme ja ei lihavoidut virallisia osia.)
~~~~~~~~
Avioliiton taito
Pienet asiat ovat isoja asioita.
Avioliiton taito on sitä, että ei koskaan olla liian vanhoja pitelemään toisiaan kädestä kiinni.
Että muistetaan sanoa ”rakastan sinua” ainakin kerran päivässä.
Että ei mennä koskaan vihaisena nukkumaan.
Että ei koskaan pidetä toista itsestäänselvyytenä.
Että seurustelu ei lopu kuherruskuukauteen vaan jatkuu läpi elämän.
Että jaetaan yhteiset arvot ja päämäärät.
Että kohdataan yhdessä kaikki mitä elämä tuo tullessaan.
Että muodostetaan rakkauden piiri, jonka sisällä kaikki perheen jäsenet tuntevat itsensä rakastetuiksi.
Että tehdään asioita toisilleen pyyteettömästi, ei velvollisuuden tai uhrauksen sanelemana.
Että osoitetaan molemminpuolista kunnioitusta ja kiitollisuutta.
Että ei odoteta toiselta liikoja eikä etsitä täydellisyyttä.
Että viljellään joustavuutta, kärsivällisyyttä, ymmärrystä ja huumorintajua.
Että pystytään antamaan anteeksi ja unohtamaan.
Että annetaan toiselle tilaa kasvaa.
Että huolehditaan myös henkisestä hyvinvoinnista.
Että etsitään yhdessä hyvää ja kaunista.
Että liitossa itsenäisyys on tasavertaista, riippuvaisuus molemminpuolista ja velvollisuudet yhteisiä.
Että ei ainoastaan valita itselle oikeaa puolisoa, vaan ollaan myös itse toiselle oikea puoliso.
Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi sekä yhteiskunnan säilymiseksi. Avioliitto on tarkoitettu pysyväksi, jotta perheen jäsenet voisivat yhdessä luoda onnellisen kodin.
Näiden todistajien läsnäollessa kysyn Teiltä (miehen nimi): tahdotteko ottaa tämän (naisen nimi) aviovaimoksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä? -Tahdon
Näiden todistajien läsnäollessa kysyn Teiltä (naisen nimi): tahdotteko ottaa tämän (miehen nimi) aviovaimoksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä? -Tahdon
Vastattuanne näin myöntävästi teille esitettyyn kysymykseen totean teidät aviopuolisoiksi.
Sormus symboloi jatkuvuutta, sen kehällä ei ole alkua eikä loppua. Ympyrämuoto viittaa myös ikuisuuteen. Vihkisormus on rakkauden ja yhteyden vertauskuva, joka kestää kuolemaan asti. Se on niiden lupausten symboli, jotka te tänään teette toisillenne. Pitäkää sormusta muistutuksena tästä hetkestä, jolloin tulevaisuudentoiveenne ja -pyrkimyksenne yhdistyvät.
Ottakaa (naisen nimi) liittonne merkiksi sormus mieheltänne.
Ottakaa (miehen nimi) liittonne merkiksi sormus vaimoltanne.
Sade ei teitä enää kastele, sillä olette toisillenne suojana.
Kylmyys ei teitä enää vaivaa, sillä lämmitätte toisianne.
Yksinäisyyttä ei enää ole, sillä olette toisillenne elämäntovereita.
Te olette nyt kaksi ihmistä, mutta edessänne on vain yksi elämä.
Astukaa nyt yhdessä yhteisen elämänne päiviin.
Ja olkoon elämänne maan päällä hyvä ja pitkä.
Teidät on nyt vihitty avioliittoon. Puolisoina olette keskenänne yhdenvertaiset. Osoittakaa avioliitossanne toinen toisillenne rakkautta ja keskinäistä luottamusta sekä toimikaa yhdessä perheen hyväksi.
Voitte suudella!
~~~~~~~~
Vihkimisen jälkeen käännyimme ympäri ja jäimme odottamaan onnittelijoiden letkaa. :)
psssst...huomatkaa kynnet... :)
Ja vieraiden onnitteluletkan jälkeen saimme onnittelumaljat käteemme.
Tämän jälkeen lähdimme Kesäyön unelma-häämarssin soidessa ulos ja siitä sitten autolla kuvaukseen.