torstai 11. helmikuuta 2010

Väsynyt mutta onnellinen

Väsymys on ollut aika kova siksi, että olen viimeiset kuukaudet stressannut ja valvonut niin kovasti ja myös siksi, että olen kipeä. :/
Siksi en siis ole nyt täällä blogimaailmassa vieläkään kertoillut häistämme sen kummemmin.

Lisäksi minulla ei ole vielä kaikkia kuvia häistämme, joten en ole voinut valita parhaita. Mieluummin teen kuvapostauksia sitten, kun on tosiaan kaikki kuvat saatavilla.

Tänään saimme virallisten hääkuvien koevedokset ja aika monta ihanaa oli, jotka kyllä haluamme teettää ihan kuviksi asti. Aikamoinen summa tulee rahaakin sitten menemään, mutta eihän niitä toki tarvi kaikkia teettää nyt heti, vaan vaikka pikkuhiljaa jos siltä tuntuu. Ainakin yksi kuva aiotaan teettää ihan isonaisona, että saamme sen kehystettynä seinälle. ^^

Lisää rahanmenoa on myös luvassa, sillä minun pitäisi hankkia uudet henkkarit. Passikuva ja henkilökortti maksavat yhteensä 63 euroa. Eihän tuo nyt taloutta kaatava summa ole, mutta rahaa kuitenkin. Senkin kun nyt vain saisi tehtyä... :)

Ps. tässä odotan ja ihmettelen, että milloin vanha nimeni häviää ovestamme... :o
:)

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

ROUVAILUA!! :)

No niin, nyt on häät juhlittu, kakut leikattu, häätanssit tanssittu ja kimput viskottu. :)
Hääpäivä oli aivan ihana, kaunis ja mahtava, ei mitään huonoa sanottavaa!
Koskaanhan häissä ei ihan kaikki mene niin kuin on suunnitellut ja haaveillut, mutta meidän häissä nämä asiat olivat niin pieniä, että eivät todellakaan haitanneet kokonaistunnelmaa. Musiikki oli siis ainoa, johon joutui joskus itse puuttumaan, kun ei henkilökunta, eikä seremoniamestari hokannut... Välillä joutui siis käymään pyytämässä lisää ääntä, levyn loppuessa vaihtamaan uuden sisään ym. mutta ei tosiaan mitään sen vakavampaa. :)
Tämä oli nyt vain tälläinen pikapikapostaus, että kaikki meni hyvin ja onnellisia ollaan. Tulen tänne tässä lähipäivinä kertoilemaan lisää kuvien kera, mutta nyt menen nauttimaan tuoreena rouvana olostani! ;)

Ja kiitos kaikille onnitteluista!! :) <3

tiistai 2. helmikuuta 2010

Loppukiri

Nyt otin tosiaan loppukirin blogin kirjoittamisessa, eli tänään tuli monta postausta monesta aiheesta. Kerrankin oli hieman aikaa istahtaa tähän koneen ääreen niin, että jaksoi myös keskittyä kirjoittamiseen.

Blogin kirjoittaminen ei toki jää tähän, mutta nyt todennäköisesti hiljenen häiden yli.

Nyt aion seuraavat pari päivää rentoutua, värjätä ja leikata omat sekä Antin hiukset, tehdä kasvohoitoja, juoda teetä, ehkä vähän siivota tulevaa rouvastelua varten (ei olisi kiva tulla häiden jälkeen sotkuiseen ja/tai likaiseen kotiin), pakata, lukea ja tosiaan vain olla!

Häiden jälkeen sitten palaan uusin jutuin ja kuvin (luvassa myös polttarikuvia!!).
Tulen kertomaan häiden onnistumisesta ja tunnelmasta, toteutuneesta budjetista, musiikeista ja tulen paljastamaan jotain, mitä en ole viitsinyt tänne blogiin kirjoittaa. ;)

Nyt hääjärjestelyt ovat pulkassa, joten eipä tässä tällä erää muuta kuin oikein mukavaa viikkoa ja viikonloppua TEILLE KAIKILLE jotka tänne blogiin eksytte ja oikein onnistunutta ja stressitöntä hääpäivää minulle! :D

Nähdään!



Terveisin

Jenny L.
lauantaina Jenny P.

:)

<3

Viimeinen TEHTY-lista :)

Eli vaikka varmaan kaikki jo arvaakin, on kaikki valmista näin neljä päivää ennen häitä, mutta laitetaan nyt vielä viimeinen lista tänne, niin ei varmasti jää epäselväksi kellekkään! ;)

Ostamatta/tekemättä - Ostettu/tehty
(Tehty osittain, tehty lähes kokonaan)

MORSIAN:
  • Puvun suunnittelu, materiaalien hankinta, kaavoitus, proton valmistus, puvun valmistus
  • Alusasun hankinta
  • Sukkanauhan materiaalien hankinta, sukkanauhan valmistus
  • Kenkien hankinta
  • Laukun suunnittelu, materiaalien hankinta, valmistus
  • Sormuksen valinta, sormuksen hankinta
  • Kimppujen suunnittelu, materiaalien hankinta, valmistus
  • Kampauksen suunnittelu
  • Kampaajan valinta
  • Pinnien hankinta kampaukseen
  • Meikkaajan valinta
  • Meikkien hankinta
  • Kynsilakan hankinta
  • Korujen suunnittelu, materiaalien hankinta, valmistus
  • Kaason valinta ja pyytäminen
SULHANEN:
  • Puvun suunnittelu
  • Housujen ja paidan hankinta
  • Takin, liivin ja "plastronin" materiaalien hankinta
  • Takin ja liivin kaavoitus
  • Takin, liivin ja "plastronin" valmistus
  • Kenkien hankinta
  • Sormuksen valinta, sormuksen hankinta
  • Vieheen suunnittelu, materiaalien hankinta, valmistus
PAPERITUOTTEET:
  • Kutsukortin suunnittelu, materiaalien hankinta, valmistus
  • Juhlaohjesäännön kirjoittaminen
  • Kuorien ja postimerkkien hankinta
  • Kiitoskortin suunnittelu, materiaalien hankinta
  • Ohjelmastandien suunnittelu, materiaalien hankinta, valmistus
  • Paikkakorttien suunnittelu, materiaalien hankinta, valmistus
  • Menukorttien suunnittelu, materiaalien hankinta, valmistus
  • Häälehden suunnittelu,häälehden tekeminen, materiaalien hankinta
  • Vieraskirjan hankinta, koristeiden hankinta, koristelu
HÄÄPAIKKA:
  • Varaus
  • Menun sunnittelu
  • Pöytäjärjestyksen suunnittelu
  • Istumajärjestyksen suunnittelu
  • Koristelun suunnittelu ja koristeiden hankinta
  • Kakkukoristeen suunnittelu
  • Hääyön huonevaraus
  • Valokuvaajan varaus
  • Seremoniamestarin valinta ja pyytäminen
MUSIIKKI:
  • Häätanssin valinta
  • "Häämarssin" valinta
  • Musiikkien valinta
  • Musiikkien hankinta
  • Soittolistojen laadinta
  • Levyjen poltto
VIHKIMINEN:
  • Esteiden tutkinta
  • Tuomarin varaus
MUUT:
  • Kiitoslahjojen valinta ja hankinta
  • Sulhasen huomenlahjan valinta ja hankinta
  • "Hääkarkkien" suunnittelu, materiaalien hankinta ja valmistus
  • Aforismien valinta
  • Häähuovan suunnittelu, materiaalien hankinta, valmistus
  • Koiran hoitopaikan varaaminen

Kimppu

Ruusuista on ollutkin jo puhetta aiemmin täällä, mutta nyt on kimput kokonaan valmiita! :)

Kuvissa esiintyy morsiuskimppuni.
Heittokimppu on muuten aivan samanlainen, mutta siinä on vähän vähemmän höyheniä.
Kuvia taas otettu salamalla ja ilman, sillä ne ovat niin eri näköisiä. :)

Ensin puolivalmis kimppu ilman höyheniä.


Ja sitten täysin valmiina höyhenineen päivineen.
Maljakossakin on jo kivet, jotka sinne tulee häihinkin.

Tässä vielä muistin virkistämiseksi kimpun ideakuva.

Koristeita, koristeita ja vielä vähän koristeita

Juhlapaikalle meille tulee pöytiin kynttilöitä, kiviä, konfettia, standit, plaseerauskortit, ruokailuvälineet, lasit ja servetit.

Kynttilöiksi tulee tälläisiä. Anteeksi ettei ole nyt kuvaa varsinaisesta kynttilästä, vaan vain tuo kynäpurkiksi sulatettu versio! :D
Lisäksi tulee kirkkaita lasisia (niin ainakin muistelisin) tuikkukuppeja juhlapaikan puolesta.

Lisäksi tulee kiviä, joita tuossa syksyllä keräilin ja Antti maalasi ne kromispraylla. Tuli aika makeita! :)

Konfetteja on myös tulossa ja ne olisi tarkoitus ripotella pöydille kaitaliinan muotoon. Alle tulee ihan valkoiset pöytäliinat.

Lisäksi tulee standit, joista ilmenee pöydän numero, menu ja ohjelma.

Vielä paikkaa näyttämään plaseerauskortti ja pöydät ovatkin valmiita! :)
Ainakin teoriassa siis.
Plaseerauskortit ovat ihan vaan kartonkipalasia, joihin on leikattu hiutale-leikkurilla kuvio ja liimattu nimi paikalleen. Kortit ovat siis ihan "selällään", eikä mitenkään pystyssä, niinkuin olin joskus ennen ajatellut ne tekeväni.

AUTON koristeluunkin olemme hieman panostaneet.

En muista olenko aikaisemmin autosta mitään maininnut, mutta siihen(kin) suunnitelmaan on tullut hieman muutoksia. Eli alunperin meillä piti olla Antin isän valkoinen auto, mutta nyt meille tuleekin äitini miehen tumman sininen auto. Eipä sillä, että sillä merkitystä olisi.

Tälläisiä koristuksia on autoon jokatapauksessa tulossa:

Nokkapeltiruusuke.
Nokkapeltiruusuke ja sivupeiliruusukkeet.Itse tein nuo peiliruusukkeet ja äitini miehensä kanssa askartelivat tuon nokkapeltiruusukkeen. Olen oikein tyytyväinen näihin! :)

Lisäksi takaikkunaan tulee tälläinen kyltti.
Jotain älytöntähän siihen oli laitettava, me kun olemme niin mauttomia! ;)

Häälehteä vähän luettavampana

Nyt rakas siskoni et sitten lue kaikkea, että jää sinulle häihinkin vähän lueskeltavaa! :D

Eräs anonyymi toivoi tuolla häälehti postauksessani (joka löytyy täältä), että saisi joitain sivuja isompina, että voisi niitä lukea. Tässäpä nyt siis näitä luettavammassa muodossa, olkaa hyvät! :)
Kuten varmasti ymmärrättekin, en kaikkia sivuja halua tuoda ihan luettavan lähelle, mutta tässä tosiaan näitä ei niin henkilökohtaisuuksia sisältäviä.

Sulhon vaatetus

Tässäpä tämä Antin liivi nyt aivan valmiina, olkaapa hyvät! :)

Kaulassa oleva pitsi on vain pitsi. Ei siis varsinainen röyhelö, jonka tuon kuvan ottamisen jälkeen tein. Piti vain vähän mallata, että miltä se tulee näyttämään. :D
Kaikenlisäksi häihin tuleva röyhelö jää liivin alle, ei sen päälle. Näyttää siistimmältä.

Alla oleva kauluspaita on ihan häihin tuleva, housut eivät! :) Housuiksi Antille tulee ihan perus mustat suorat housut.

Tässä nyt sitten oikea pitsiröyhelö (vai pitsiplastroniksiko sitä pitäisi kutsua).
Kiinnitys on sellaisella hakasella ja kaulanauha on säädettävä, aivan kuten lasten kravateissa. :D

Ja jottei nyt liikaa paljasteta, niin takkia näytän nyt vain tämän verran... ;)
Itse olen siis tehnyt liivin, röyhelön ja takin. Kauluspaita ja suorat housut ovat ihan valmiina ostetut.

THE The kynnet

No niin, nyt on monien vaiheiden ja vaihtoehtojen jälkeen päätetty (tai siis minä olen päättänyt) kynsieni lopullisen tulevan värin.

Koelakkauksen suoritin, mutta jätin nimettömästä mustan timangin pois A) sen takia, että olen sitä jo kokeillut ja tiedän miltä se tulee näyttämään ja B) nimettömäni kynsi meni ja katkesi uutenavuotena, joten ei ole paljon pinta-alaa johon liimailla. :(

Tässä kuitenkin lopullinen väri.
Alla violetti lakka, jonka päällä vaaleanpunainen helmiäislakka ja kärjet vielä lakattu hopealla.

Ja tosiaan tuo onneton nysä nimetön. :'( Hätävaraksi ostin tekokynnet, joilla paikkaan aukkoja kauniissa rivistössä, eli näillä näkymin "tekarit" tulee vasempaan nimettömään ja molempiin etusormiin, joista yllätys yllätys on kynnet lohkeilleet lyhyiksi kaikenmaailman askartelujen takia. :)
Tässä kuvassa alla puvussani olevaa violettia satiinia, eli ihan hyvin sointuu sen kanssa yhteen. Itseasiassa vielä paremmin luonnossa.
Tässä vielä timangin kanssa. Nimetön (silloin kun siinä vielä kynsi oli) on lakattu niin kuin häihinkin tulee ja muut kynnet eri violetilla, sillä minun piti testata, että kumpi lakka sopii paremmin tuon kankaan kanssa. :)
Tuo sinisempi violetti on siis se sama, jota jo aikaisemmin olin ajatellut, mutta mielestäni tämä punertavampi on parempi!
Taaskaan ei valitettavasti toistu violetit oikein, mutta ei voi mitään. :/