Eilen hain postista paketin, joka sisälsi 100kpl violetteja kahviservettejä hopeisella painatuksella. Tässä vielä lähikuva, jossa teksti ja ihana lumihiutale painatus näkyy vielä selvemmin. Servetin väri tosin vääristyy liian punaiseksi. Ylemmässä kuvassa sävy on lähempänä totuutta.Olen ollut yksissä häissä, joissa oli painetut servetit ja muistan ajatelleeni, että ohhoh, näihin häihin on pistetty rahaa!
Tosiasiassa nämä eivät edes ole järin kalliita. Tai siis ovat toki, jos nyt realistisesti ajattelee, että kysehän on vain serveteistä, mutta kokonaisbudjetissa tämä ei kyllä tunnu miltään! Näiden aiheuttama mielikuva on siis paljon kalliimpi kuin todellisuus.
Laskennalliseen budjettiin näitä ei oltu kyllä laskettu mukaan, joten miinukselle mennään koristelujen suhteen, mutta mistään paniikista ei ole kyse. :D
Tarkoituksenamme ei toki ole yrittää saada ihmisiä luulemaan, että häämme olisivat kalliimmat kuin ne ovat. Itse vain rakastuin em. häissä niihin servetteihin ja nyt kun omat häät tulivat ajankohtaisiksi, otin selvää paljonko moiset ihanuudet maksavat ja tilasin ne, koska en pyörtynyt järkytyksestä. :)
Ennemminkin haluamme saada vieraille aikaan mielikuvan siitä, että olemme järjestäneet ja suunnitelleet häitämme ajatuksella. Mielikuvan siitä, että haluamme kaiken sopivan yhteen jollaintapaa.
Näissä yhdistyy kolme häidemme teemaa; violetti, hopea ja talvi.
Samalla ostin postista postimerkit kutsuja varten.
lauantai 31. lokakuuta 2009
Huomenlahja saa lisäystä
Jostain syystä en ollut täysin tyytyväinen huomenlahjaan, jonka olen Antille hankkinut.
Tai siis olen kyllä tyytyväinen lahjaan, mutta mielestäni se ei ollut riittävä ja siksi päätinkin tehdä siihen lisäystä... :D.
Kyse ei ole siitä, että olisin jotenkin täynnä itseäni, mutta kuvailin vähän lisää. Ja tälläkin kertaa aivan itse itselaukaisimen avulla.
Ostin tälläisen hopeakantisen valokuvakansion (24x24cm), jonka kannessa olevaan valokuvan paikkaan laitoin violettia kartonkia, johon liimasin hopeisen sydän-ääriviivatarran. Samoja tarroja tulee meidän kiitoskortteihin.
Tässäkin siis käytetty teemavärejä, jolloin tämän katselu saa varmasti aina häät mieleen. :) ...varsinkin kun sivutkin ovat teemaväreissä. ;)
Tähän aion laittaa mustavalkoisia kuvia. Ensinnäkin ne sopivat hyvin mustille sivuille ja toiseksi minusta mustavalkoiset kuvat ovat paljon taiteellisempia kuin värilliset. Lisäksi en halunnut enää näistä seepioita, koska palapeli jo on sen värinen.
Tässä kansiossa on 20 sivua ja aion laittaa jokaiselle sivulle yhden A5 kokoisen kuvan. Jotkut kuvat on tosin rajattu kapeammiksi, mutta korkeus on aina sama.
Tarvitsen siis 20 kuvaa, joten minun oli kuvattava ja paljon, että niistä sitten voi valita 20 onnistuneinta. Ja edelleen ei, en ole niin täynnä itseäni, että nauttisin itseni kuvailusta sen kummemmin. :D Haluan vain antaa Antille lahjan, josta on (toivottavasti ainakin!) iloa HÄNELLE!
Kansioon tulee yhdeksi kuvaksi sama kuva, joka palapelissäkin on. Mustavalkoisena vain tosin.
Vielä lisäksi tulee tuhmempi osuus, jossa minulla on mustat alusvaatteet, sukkanauhaliivit ja sukat. Näissä ei ole huntua ja poseeraukset ovat rohkeampia kuin noissa "perinteisemmissä" morsiankuvissa.
Kuvissa olen mustavalkoisuuden lisäksi muokannut ainoastaan rajausta, kirkkautta ja kontrastia.
Omista kuvistani tämä on taatusti kesyin kaikista kuvista, joten sen uskallan laittaa tänne näytille ihan kokonaisena. :)
Pääasiana siis sormukset, jotka ovat jätetty ihan oikean värisiksikin.Budjetti kärsi tästä vain 12,95€, joka on kansion hinta. Valokuvapaperia ja valokuvankulmatarroja meiltä löytyy kotoakin. :)
Tai siis olen kyllä tyytyväinen lahjaan, mutta mielestäni se ei ollut riittävä ja siksi päätinkin tehdä siihen lisäystä... :D.
Kyse ei ole siitä, että olisin jotenkin täynnä itseäni, mutta kuvailin vähän lisää. Ja tälläkin kertaa aivan itse itselaukaisimen avulla.
Ostin tälläisen hopeakantisen valokuvakansion (24x24cm), jonka kannessa olevaan valokuvan paikkaan laitoin violettia kartonkia, johon liimasin hopeisen sydän-ääriviivatarran. Samoja tarroja tulee meidän kiitoskortteihin.
Tässäkin siis käytetty teemavärejä, jolloin tämän katselu saa varmasti aina häät mieleen. :) ...varsinkin kun sivutkin ovat teemaväreissä. ;)
Tähän aion laittaa mustavalkoisia kuvia. Ensinnäkin ne sopivat hyvin mustille sivuille ja toiseksi minusta mustavalkoiset kuvat ovat paljon taiteellisempia kuin värilliset. Lisäksi en halunnut enää näistä seepioita, koska palapeli jo on sen värinen.
Tässä kansiossa on 20 sivua ja aion laittaa jokaiselle sivulle yhden A5 kokoisen kuvan. Jotkut kuvat on tosin rajattu kapeammiksi, mutta korkeus on aina sama.
Tarvitsen siis 20 kuvaa, joten minun oli kuvattava ja paljon, että niistä sitten voi valita 20 onnistuneinta. Ja edelleen ei, en ole niin täynnä itseäni, että nauttisin itseni kuvailusta sen kummemmin. :D Haluan vain antaa Antille lahjan, josta on (toivottavasti ainakin!) iloa HÄNELLE!
Kansioon tulee yhdeksi kuvaksi sama kuva, joka palapelissäkin on. Mustavalkoisena vain tosin.
Lisäksi tulee kuvia, joissa minulla on hääalusvaatteeni sukkineen päivineen ja "huntu", joka siis on vain valkoista tylliä, mutta näyttää kuvissa ihan hyvältä. Koska pukuni on mustavioletti, eikä minulle tule muutenkaan tuota morsiamen tunnusmerkkiä huntua, niin halusin sellaisen edes näihin kuviin. Onpahan minustakin sitten olemassa vähän tunnistettavampia morsmaikkukuvia.. ;)
Kuvissa olen mustavalkoisuuden lisäksi muokannut ainoastaan rajausta, kirkkautta ja kontrastia.
Omista kuvistani tämä on taatusti kesyin kaikista kuvista, joten sen uskallan laittaa tänne näytille ihan kokonaisena. :)
Pääasiana siis sormukset, jotka ovat jätetty ihan oikean värisiksikin.Budjetti kärsi tästä vain 12,95€, joka on kansion hinta. Valokuvapaperia ja valokuvankulmatarroja meiltä löytyy kotoakin. :)
Uusia ideoita pukkaa
No nyt on tämä morsmaikku seonnut lopullisesti... :D
Ihan kuin ei tekemistä olisi muutenkin tarpeeksi ja liikaa, niin tämä tyttöpä päätti (tai ei niinkään päättänyt, niin vain tapahtui) keksiä lisää ideoita, joka tarkoittaa myös lisää tekemistä.
Ensinnäkin haluan ehdottomasti karkkibuffan!!! MINÄ TAHDON!!! :DNämä ovat vain esimerkkikuvia. Itse en noin montaa eri laatua edes halua, kuin noissa kuvissa on. Tai no tuo ylin kuva on ehkä ihan realistinen. Ajattelin, että 5-7 karkkilaatua olisi ihan riittävästi. En myöskään ajatellut mitään väriteemaa karkkeihin, sillä violetteja karkkeja tuskin löytyykään ja paperillisia en halua, koska se roskan määrä olisi aivan mieletön! :o
Lisämenoahan se tuo tietysti budjettiin (taas), mutta ei siitä nyt niin iso summa kuitenkaan tule.
Alunperinkin olin kyllä ajatellut karkkibuffaa, mutta olin olettanut, ettei se sovi, kun kyseessä on kuitenkin ravintola jossa juhlamme ovat. Nyt kuitenkin jostain syystä kysyin sähköpostitse asiasta ja se kuulema sopisikin, joten minähän innostuin ikihyviksi. :D
Tekemistä tässä hommassa lähinnä tulee kartonki tötteröiden askartelusta, joihin jokainen voi sitten karkkeja hamstrata. Tötteröt ajattelin tehdä kyllä teemavärien mukaisesti, eli violetista, mustasta ja vaaleanharmaasta (=hopea) kartongista.
Vaihtoehtoisesti voisi hankkia kertakäyttöpahvimukeja, jos vain löytyy sopivan värisiä. Tai voisihan valkoisiakin somistaa jotenkin paremmin teemaan istuviksi.

Emme ole veljeksiä
Eilen tosiaan kolahti postiluukusta esteiden tutkinta takaisin ja siitä ilmeni, ettemme ole veljeksiä, tai ettei avioitumisellemme ole muutakaan estettä. :)
No, kyllähän me sen tiesimmekin, mutta kyllä sitä silti oli perhosia vatsassa kun kuorta avasi.
Onko muita jännittänyt esteiden tutkinnan "tuomio", vaikka onkin hyvin tiennyt, ettei avioliitolle voi olla mitään estettä?
Ehkä kyllä osa jännityksestä johtui aivan siitä, että aikaisemmin se tutkintapyyntö oli vain joku hyvin kaukainen juttu ja nyt se olikin totisinta totta. Aikaisemmin sitä vain ajatteli, että se on sitten joskus, kun häihin on alle neljä kuukautta ja nyt häihin on tosiaan enää alle neljä kuukautta. :)

Lokakuun tehty/tekemättä lista
Ostamatta/tekemättä - Ostettu/tehty
(Tehty osittain, tehty lähes kokonaan)
MORSIAN:
(Tehty osittain, tehty lähes kokonaan)
MORSIAN:
- Puvun suunnittelu, materiaalien hankinta, kaavoitus, proton valmistus, puvun valmistus
- Alusasun hankinta
- Sukkanauhan materiaalien hankinta, sukkanauhan valmistus
- Kenkien hankinta
- Laukun suunnittelu, materiaalien hankinta, valmistus
- Sormuksen valinta, sormuksen hankinta
- Kimppujen suunnittelu, materiaalien hankinta, valmistus
- Kampauksen suunnittelu
- Kampaajan valinta
- Pinnien hankinta kampaukseen
- Meikkaajan valinta
- Meikkien hankinta
- Kynsilakan hankinta
- Korujen suunnittelu, materiaalien hankinta, valmistus
- Kaason valinta ja pyytäminen
- Puvun suunnittelu
- Housujen ja paidan hankinta
- Takin, liivin ja "plastronin" materiaalien hankinta
- Takin ja liivin kaavoitus
- Takin, liivin ja "plastronin" valmistus
- Kenkien hankinta
- Sormuksen valinta, sormuksen hankinta
- Vieheen suunnittelu, materiaalien hankinta, valmistus
- Kutsukortin suunnittelu, materiaalien hankinta, valmistus
- Juhlaohjesäännön kirjoittaminen
- Kuorien ja postimerkkien hankinta
- Kiitoskortin suunnittelu, materiaalien hankinta
- Ohjelmastandien suunnittelu, materiaalien hankinta, valmistus
- Paikkakorttien suunnittelu, materiaalien hankinta, valmistus
- Menukorttien suunnittelu, materiaalien hankinta, valmistus
- Häälehden suunnittelu,häälehden tekeminen, materiaalien hankinta
- Vieraskirjan hankinta, koristeiden hankinta, koristelu
- Varaus
- Menun sunnittelu
- Pöytäjärjestyksen suunnittelu
- Istumajärjestyksen suunnittelu
- Koristelun suunnittelu ja koristeiden hankinta
- Kakkukoristeen suunnittelu
- Hääyön huonevaraus
- Valokuvaajan varaus
- Seremoniamestarin valinta ja pyytäminen
- Häätanssin valinta
- "Häämarssin" valinta
- Musiikkien valinta
- Musiikkien hankinta
- Soittolistojen laadinta
- Levyjen poltto
- Esteiden tutkinta
- Tuomarin varaus
- Kiitoslahjojen valinta ja hankinta
- Sulhasen huomenlahjan valinta ja hankinta
- "Hääkarkkien" suunnittelu, materiaalien hankinta ja valmistus
- Aforismien valinta
- Häähuovan suunnittelu, materiaalien hankinta, valmistus
- Koiran hoitopaikan varaaminen
torstai 29. lokakuuta 2009
Hääkarkit paketissa
Tässä kuvassa noin puolet hääkarkkitarpeista jäljellä
Ja tässä toinen puolikas paketoitunaJokaiseen tyllinyyttiin tulee siis sydänmagneetti ja kaksi karkkia.
Tyllipussukat sidotaan violetilla satiininauhalla, jossa on harmaalle paperille printattu aforismi. Jokaisessa on eri teksti. Sydänmagneetti on asetettu pohjalle niin, että magneetti on sisällepäin. Näin ne eivät ota toisiinsa kiinni korissa ja näkee heti ulospäin mitä pussukka sisältää. :)
Hääkarkkikorin oheen tulee ohjeteksti:
Kaksi näistä sopii suuhun,
yksi johonkin aivan muuhun.
Jääkaapin oveesi sydän lyö,
mutta älä sitä vaan syö!
Tällä pyrimme välttämään ikävät vatsanpurut. :)
Kuulostaa ehkä hullulta, että moisesta pitää varoittaa, mutta olen kuullut häistä, joissa oli hääkarkkien tilalla pienet saippuat muistoiksi ja joku vanhempi naishenkilö oli sellaisen syönyt. Me emme halua joutua vastuuseen moisesta. :)

Pukuprojekti pääsi viimein kunnolla alkuun
Eilen ätini kävi kylässä leikkelemässä pukukankaani osiin. ^__^
Violetti morsiussatiini (11,90€/m)
Ja musta pintakuvioitu sametti. (25,00€/m) Tässä vielä lähikuvaa sametista. Aivan upea, en osaa muuta sanoa! :)
Puvun kankaat tulivat maksamaan yhteensä 84,40€. (Satiini 11,90€ ja sametti 72,50€)
Lisäksi pukuun tulee kustannuksia tukikankaasta, vetoketjuista, langoista, vuorista ja satiininauhasta, mutta ne eivät ole kovin suuri menoerä. Pukuni tulee siis hyvin edulliseksi, koska äitini ei ota rahaa sen ompelemisesta. :)
Ei nyt tulevana, vaan seuraavana viikonloppuna pääsen jo sovittamaan pukua. En malttaisi millään odottaa... ^__^
Äitinihän tosiaan pukuni ompelee, koska oman puvun ompelu tuottaa huonoa onnea, emmekä me tietenkään halua ottaa turhia riskejä... ;)
Piiloketjut tosin jouduin ompelemaan itse sekä hameeseen, että yläosaan, koska äitini ei osaa (tai uskalla) käyttää teollisuuskonetta ja kotikoneella piiloketjuja ei saa niin kauniisti.
Syytän siis vetoketjuja, mikäli meille joskus ero tulee!! ;)

tiistai 27. lokakuuta 2009
The kynnet!
Nyt sen olen keksinyt ja päättänyt.
Ja naisellahan on lupa muuttaa mieltään...
Tälläiset kynnet minulle tulee häihimme!
Ja mielipiteeni tuskin tulee muuttumaan, ainakaan toivottavasti! :)Kärjet lakattu hopealla ja muu kynsi vaaleanpunaisella shimmerlakalla.
Lisäksi (edelleen) nimettömään on tulossa musta strassikivi koristeeksi.
Mielestäni nämä ovat kauniit ja "luonnolliset". Eivät siis hyppää liiaksi silmille.
Ihan perus ranskalaista manikyyriä kun en kuitenkaan halua. Se on kaunis, ei siinä mitään, mutta se ei ehkä ole se lakkaus, joka sopisi minulle, minun pukuni kanssa.
Ja nyt joku sanoo, että tuohan on perus ranskalainen... No niin on tavallaan, mutta värit eivät ole niin perus. :)
Tämä on lisäksi helppo tehdä edellisenä iltana, vaikka kädet hieman jo tärisisivätkin jännityksestä. ;)
Kuten kuvastakin näkyy, nimetön ja pikkusormi ovat ainoat, joiden kynnet kasvavat kunnolla ja myös pysyvät pitkinä lohkeamatta. Voi olla, että hankin häitä varten liimattavat tekokynnet, jotka voin laittaa kaikkiin sormiin, tai ainakin paikata rivistön tynkäkynsiä. :)

maanantai 26. lokakuuta 2009
Kangasostokset
No nyt on kuvakin noista kankaista, joita viime viikolla kävin ostamassa.Päälimmäisenä siis violetti vuorikangas tulevaan viittaani ja alempana itse viittakangas. Välistä löytyy sitten Antin takkikangas.
Kovin selkeä kuva ei nyt ole, mutta jonkinlaisen käsityksen tästä varmaankin saa. Ja tulettehan te näkemään kuvan sitten valmiista viitasta, joten sitten viimeistään asia selkenee. :)

torstai 22. lokakuuta 2009
Takkikangas viimeinkin löytynyt!
No nyt on Antin takkiin kangas! *tuulettaa* :)
Se ei nyt ole sitä kultareunaista, mutta juhlasamettia jokatapauksessa.
Lisäksi tajusin, että minähän jäädyn vajaamittaisilla hihoillani ilman takkia kun menemme kuvaukseen, joten ostin itselleni kankaan keeppiä/viittaa varten.
En ole vielä kuvannut sitä, joten nyt täytyy vain näin kirjallisesti järkyttää teitä... ;) (Se ei siis ole oikeasti niin pelottavaa, kuin miltä se kuulostaa!!) Eli ostin mustaa toppakangasta. :'D Ja siihen violettia vuorikangasta.
Keepistä tulee noin lantiomittainen ja se kiinnitetään kaulasta koristehakasella (joita ei tietenkään ollut saatavilla ko. kangaskaupassa >:( No, eiköhän moinen jostain löydy. Tai sitten pitää Antin takista jättää yksi pois ja omia se.. ;)
Ja toppakangas ei ole tosiaan sellaista perinteistä kiiltävää tikkikangasta, vaan sellaista...ööö...en osaa kyllä oikein kuvailla. Siinä on tavallaan "nappeja", vaikkei siinä ole nappeja.. :o
No, pitänee laittaa kuva kun saan napsaistua sellaisen.
Budjettikaan ei kärsinyt kovinkaan paljoa, vaikka keksinkin tälläisen lisämenon. Minun puvun budjetti on tällä hetkellä ylittynyt 10,4€ ja lisää se ylittyy vielä sen koristehakasen verran, eli muutaman euron. :)

tiistai 20. lokakuuta 2009
Postia lähtee...
Tälläinen lähtee tänään postilaatikkoon. Varmaan arvaattekin osoitteen perusteella mitä se sisältää.
Tässä pikkukaupungissa ei ole enää omaa maistraattia, joten lähetämme tämän esteiden tutkinta pyynnön Lahteen.
Jännityksellä sitten odottelemme vastapostia. ^_^
Ties vaikka ne kertookin, että olemme sisaruksia, emmekä voi mennä naimisiin... :o
Hehe! :DD

tiistai 6. lokakuuta 2009
4kk
Tasan neljä kuukautta häihin! Jaiks! :D
Vielä enemmän iskee tajuntaan ajan vähyys, koska nyt voisi tehdä jo esteidentutkinnan. Me ajattelimme sen tehdä tuossa parin viikon päästä.
Vähän on harmiakin matkassa.. Antille tulee (tai ainakin tarkoitus olisi) takki mustasta juhlasametista, mutta sitä ei löydy mistään kangaskaupasta. :( Ei Heinolasta, ei Lahdesta, eikä edes Turusta, jossa rakas kaasoni kävi asian toteamassa. Täytyy nyt vain toivoa, että sitä ilmaantuu johonkin seuraavan kolmen kuukauden aikana!!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)